DogHill's American Bulldog's
 Who need's a therapist? 
I have my American Bulldog.
Tulosta tämä sivuLisää suosikkeihin

Kenneli DogHill Bulldogs:

Koirien kanssa olemme puuhanneet suurimman osan elämäämme niin harrastuksena kuin työnäkin. Ensi kontaktimme Amerikan Bulldogin kanssa oli 2004, ja kasvatuspuuhat aloitimme vuonna 2007. Käytimme melko pitkän ajan rotuun tutustumiseen varmistuaksemme, että se on sopiva rotu meille. Mielestämme on erittäin tärkeää tietää ja ymmärtää, mitä koiran pitäminen vaatii sekä yleisellä tasolla, että rotuominaisuuksiensa puolesta.

 

Kasvatustavoitteemme on pitää AB vietikkäänä, terveenä, liikkuvana, vahvahermoisena ja kaikenlaiseen toimintaan soveltuvana eläimenä. Kasvatustyömme perusajatuksena on käyttää jalostuksessa vain terveitä koiria niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jalostustavoitteenamme on tuottaa koiria, jotka soveltuvat ensisijaisesti työ- sekä harrastuskoiriksi.
Amerikan Bulldog onkin parhaimmillaan saadessaan harrastaa fyysistä toimintaa, oli se sitten melkeinpä mitä tahansa.


Kennelistämme ei tule pentuja edes vuosittain siksi, että pystymme näin varmistamaan ”tuotannon laadun”. Seuraamme myös tiiviisti meiltä lähteneiden pentujen kehitystä, ja sitä kautta tarkkailemme olemmeko onnistuneet kasvatustavoitteissamme. Autamme ja tuemme koiriemme omistajia kaikessa missä voimme.

 

Emme usko olevamme kaikkitietäviä koirankasvattajia tai ohjaajia, ja tästä syystä toimimme jatkuvasti yhteistyössä koiraharrastajien ja ammattilaisten parhaimmiston kanssa, joiden osaamiseen luotamme.

 

                                                       ************************************

 


 
 
 

 

 

 

 


Kaikki tämän sivun materiaali on DogHill Bulldogs:in omaisuutta. Sisällön kopioiminen ilman lupaa on ehdottomasti kiellettyä. Materiaalin luvaton käyttö, ja sen käyttäminen Amerikan Bulldog -rotua vastaan johtaa oikeustoimiin.

 

All material on our pages is property of DogHill Bulldogs. Copying the material without our knowlige is defenately forbidden. Using it without our permission, or using it against American Bulldogs as a breed, leads to a policereport.